Siirry sisältöön
Kaupunkimaisema
Kaupunkimaisema

Vastuullisuus L&T:llä

Maailma on muuttunut pysyvästi. Ilmastonmuutos, luontokato sekä luonnonvarojen ja energian jatkuva hupeneminen vaikuttavat meihin kaikkiin. Kiertotalous on avainasemassa ratkaisemassa näitä haasteita.

Yhdessä kohti täyttä kiertokulkua

Työskentelemme joka päivä paremman yhteiskunnan puolesta: sen eteen, että resurssit riittäisivät myös tuleville sukupolville. Vastuullinen toimintatapa kuuluu erottamattomasti strategiaamme, liiketoimintaamme ja jokapäiväiseen työhömme. Se tarkoittaa meille asiakkaiden vastuullisuustyön tukemista, oman liiketoiminnan ympäristövaikutusten pienentämistä, henkilöstön hyvinvoinnin ja monimuotoisen työyhteisön rakentamista sekä vastuullisten toimintatapojen varmistamista koko arvoketjussamme.
Vety, sähkö vai bio - millä kalusto kulkee tulevaisuudessa?
Artikkeli

Ilmasto

Millä kalusto kulkee tulevaisuudessa?

L&T on yksi Suomen suurimmista raskaan kaluston toimijoista ja sen tavoitteena on puolittaa oman toimintansa päästöt vuoteen 2030 mennessä. Kysyimme L&T:n asiantuntijoilta, millä toimenpiteillä tavoitteeseen päästään.

Kaupunkimaisema illalla
Kaupunkimaisema illalla

Näin vastuullisuustyömme edistyy

Raportoimme vastuullisuustyömme edistymistä kvartaaleittain. Vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla hiilijalanjälkemme laski 9 % edellisvuodesta.

Kiertotalouskemistit - 4-3-4000x3000

Vaaralliset jätteet kuuluvat kiertoon

Nyt siivotaan takapihojen aarreaitat ja laitetaan vaaralliset jätteet vastuullisesti kiertoon! Kiertotalouskemistit hoitavat varmoin ottein koko vaarallisten jätteiden ketjun.

Vaaralliset jätteet on kierrätettävä vähintään kerran vuodessa - kevät on siihen oikein hyvä hetki!

L&T_joutomaa_still_04_16x9_4k

Joutomaasta hyötymaaksi

Joutomaa on pilaantunut maa-alue, jota ei voi käyttää rakentamiseen. Me kunnostamme ja puhdistamme pilaantuneet maa-alueet ja varmistamme samalla, että rakentamiseen ei tarvitse käyttää koskematonta maaperää.

Näin vastuullisuustyömme muuttuu sanoista teoiksi